Sulapac saa Nefcolta rahoitusta – uusi tuotantolaitos Suomessa vahvistaa muovia korvaavan biopohjaisen materiaalin kasvua

Sulapacin biopohjainen ja biologisesti hajoava vaihtoehto muoville vähentää muovijätteen määrää ja hiilidioksidipäästöjä. Vahvistaakseen liiketoimintansa vastuullisuutta entisestään yritys kehittää parhaillaan Nefcon luonnon monimuotoisuuden pilottiohjelmassa omaa toimintasuunnitelmaansa luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco on myöntänyt lainarahoitusta suomalaiselle Sulapac-yhtiölle, jonka kehittämä palkittu materiaali-innovaatio auttaa korvaamaan tavanomaisia muoveja. Nefcon rahoituksen avulla Sulapac voi laajentaa toimintaansa maailmanmarkkinoilla ja rakentaa Suomeen pienimuotoisen tuotantolaitoksen, joka kiihdyttää innovatiivisten materiaalien tutkimus- ja kehitystyötä ja mahdollistaa tämän uuden vastuullisen materiaalin pienimuotoisen kaupallisen tuotannon.

”Nefcolta saamamme rahoituksen avulla voimme nopeuttaa liiketoimintamme kasvua kosmetiikka-alalla ja tarjota eri aloille uusia vastuullisia ja kierrätettäviä ratkaisuja, jotka nopeuttavat siirtymistä kohti muovijätteetöntä tulevaisuutta. Meille on tärkeää, että sijoittajillamme on kanssamme yhteinen näkemys puhtaammasta planeetasta. Siksi Nefco vihreän siirtymän tukijana on meille loistava kumppani ”, kertoo Suvi Haimi, Sulapacin toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Sulapacin materiaalit korvaavat perinteisiä fossiilisia muoveja, jotka saastuttavat ympäristöä fossiilisten hiilidioksidipäästöjen, mikromuovien ja haitallisten kemikaalien muodossa. Muovit ovat petrokemian teollisuuden kasvun moottori, joka kasvattaa öljyn kokonaiskulutusta: öljypohjaisten muovituotteiden tuotannon arvioidaan kasvavan 400 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Vuosittain tuotetaan lähes 460 miljoonaa tonnia muovia, josta kerätään vain 40 prosenttia ja kierrätetään tehokkaasti vain 10–15 prosenttia. Jos mikään ei muutu, vuoteen 2050 mennessä valtamerissä on enemmän muovijätettä kuin kaloja. Sulapac pyrkii ratkaisemaan kaikkia näitä ongelmia auttamalla asiakkaitaan korvaamaan tavanomaisen muovin vastuullisella ratkaisulla.

Sulapacin materiaali on erilaista kuin useimmat muut biopohjaiset ja biohajoavat muovit, sillä se todella hajoaa biologisesti ympäristössä samalla nopeudella kuin tavallinen puuaines eikä siitä jää luontoon mitään myrkkyjä tai mikromuoveja. Lisäksi Sulapacin biopohjaisten ja biologisesti hajoavien materiaalien hiilijalanjälki on 87–94 prosenttia pienempi kuin tavallisten fossiilisten muovien. Sulapacin kiertotalouteen suunnitellut materiaalit sopivat kemialliseen kierrätykseen, ja myös niiden valmistuksessa on käytetty kierrätettyjä materiaaleja. Alihankkijoiden valmistamien materiaalien myymisen lisäksi Sulapacilla on yhteishankkeita maailmanlaajuisten referenssiasiakkaiden, kuten Chanelin ja Shiseidon, kassa. Elintarvikealalla Sulapac-tuotteita on saatavana esimerkiksi Carrefourilla, ja niitä käyttävät Four Seasonsin kaltaiset brändit.

”Nefco on erittäin tyytyväinen voidessaan osallistua Sulapacin ratkaisun laajentumiseen ja siten auttaa ratkaisemaan maailmanlaajuisia muovijäte- ja mikromuoviongelmia tyylikkäillä, toimivilla ja vastuullisilla materiaaleilla. Nefcon tehtävä on kiihdyttää vihreää siirtymää, ja Sulapac nopeuttaa siirtymistä kohti muovijätteetöntä tulevaisuutta biopohjaisilla ja biologisesti hajoavilla materiaaleillaan, joilla on lukuisia myönteisiä ympäristövaikutuksia”, kommentoi Nefcon Investment Director Helena Lähteenmäki.

Nefcon asiakkaana Sulapac on liittynyt mukaan Nefcon luonnon monimuotoisuuden pilottiohjelmaan, jonka tavoitteena on testata ja kehittää luonnon monimuotoisuutta kohentavia ratkaisuja yhdessä yritysten kanssa. Rahoitusalan ensimmäisen pk-yrityksille suunnatun luonnon monimuotoisuusohjelman tavoitteena on toimia esimerkkinä rahoituslaitosten luontopositiivisista strategioista.

”Nefcon tavoitteena on tarjota esimerkkejä parhaista käytännöistä ja auttaa asiakkaitamme kehittymään edelläkävijöiksi luonnon monimuotoisuuden hallinnassa. Olemme nyt ottaneet ensimmäiset Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuinen luonnon monimuotoisuuskehyksen mukaiset askeleemme ja arvioineet pilottiyritysten vaikutuksia ja riippuvuuksia luonnosta. Seuraava vaihe on laatia luonnon monimuotoisuuden toimintasuunnitelma valmiiksi. On ollut innostavaa nähdä, kuinka korkea tavoitetaso Sulapacilla ja muilla valituilla pilottiyrityksillä on”, kertoo Katariina Vartiainen, Nefcon Senior Manager, Environment and Sustainability.

”Sulapacin materiaalit vaikuttavat myönteisesti luonnon monimuotoisuuteen, sillä ne vähentävät muovisaastetta ja hiilidioksidipäästöjä. Haluamme kuitenkin myös ymmärtää paremmin luonnon monimuotoisuuteen liittyviä riskejämme ja riippuvuuksiamme, ja siihen pilottiohjelma on tarjonnut hyödyllisiä työkaluja ja näkemyksiä”, kommentoi Mari Saario, Sulapacin Sustainability Director.

Lisätietoja antavat:

Helena Lähteenmäki, Investment Director, Nefco
helena.lahteenmaki@nefco.int, +358 10 6180 633

Suvi Haimi, CEO and Co-founder, Sulapac
suvi.haimi@sulapac.com, +358 44 029 1203

Sulapacin materiaaleista valmistettuja tuotteita. Kuva: Sulapac

Sulapac

Sulapac Ltd nopeuttaa siirtymistä kohti muovijätteetöntä tulevaisuutta korvaamalla perinteisiä muovimateriaaleja vastuullisilla materiaaleilla, jotka ovat sekä tyylikkäitä että toimivia. Kuten luonto itse. Helsinkiläisen yrityksen perustivat vuonna 2016 kolme tutkijatohtoria: Suvi Haimi, Laura Tirkkonen-Rajasalo ja Antti Pärssinen. WIRED UK arvioi yrityksen yhdeksi Euroopan sadasta kuumimmasta startupista vuosina 2018, 2019 ja 2021. Tähän palkittuun patentoituun materiaali-innovaatioon ovat sijoittaneet esimerkiksi CHANEL ja Sky Ocean Ventures. Liity edelläkävijöiden joukkoon osoitteessa sulapac.com.


Subscribe to our newsletter

Our digital newsletter is being published 4-6 times a year. To stay updated on our projects and activities, sign up here.