16.12.2024 | News
Nefcon viiden miljoonan euron laina käytetään suomalaisyhtiön kehitteillä olevien uusiutuvan energian hankkeiden rahoittamiseen.
Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco on sopinut kansainvälisen uusiutuvan energian yhtiön Korkia Oy:n kanssa viiden miljoonan euron lainasta. Rahoitus tukee Korkian kehitteillä olevien kaikkiaan 20 GW:n aurinkoenergia-, akkusähkövarasto (BESS)- ja maatuulivoimahankkeiden kehittämistä ja laajentamista maailmanmarkkinoille.
”Korkian hankkeiden ympäristövaikutukset ovat suuret, ja yhtiön liiketoiminta on erittäin skaalautuvaa. Olemme hyvin tyytyväisiä siitä, että voimme olla mukana heidän kasvupolullaan ja tukea uusiutuvan energian ja energiavarastoinnin kehityksen kiihdyttämistä”, kertoi Nefcon Investment Director Helena Lähteenmäki.
Tämä laina on jatkoa Nefcon viisi vuotta aiemmin tekemälle edelliselle sijoitukselle. Silloisen alkurahoituksen painopisteitä olivat Korkian aurinkoenergian hallinointiliiketoiminnan ja Chilen aurinkosähköhankkeisiin tehtyjen sijoitusten laajentaminen.
Korkia on vuonna 2006 perustettu yritys, jonka pääkonttori on Suomessa. Se on kehittynyt vuosien mittaan tavallisesta omaisuudenhoitoyhtiöstä ja kestävän kehityksen asiantuntijasta uusiutuvaan energiaan keskittyväksi sijoitusyritykseksi. Nykyään Korkia toimii yhdeksässä maassa, ja sillä on monipuolinen portfolio kehitteillä olevia uusiutuvan energian ja energiavarastoinnin hankkeita, joiden kapasiteetti on yhteensä yli 20 GW.
”Nefcon alkupanostus yhdessä muiden alkuvaiheen sijoittajien kanssa oli ratkaisevan tärkeää Korkian kehittymiselle nykyiseen asemaansa uusiutuvan energian sijoittajana. Haluan kiittää Nefcoa sen jatkuvasta tuesta pyrkimyksellemme kiihdyttää uusiutuvan energiantuotannon murrosta”, Korkian toimitusjohtaja Pauli Mäenpää sanoi. ”Saamme kiittää menestyksestämme ja kasvustamme sijoittajiamme ja työntekijöitämme. Nefcon rahoituksen avulla voimme laajentaa sekä toimintaamme maailmanmarkkinoilla että paikallista vaikutustamme. Keskitymme edistämään uusiutuvan energian lisätuotantoa aurinkoenergian, akkusähkövarastoratkaisujen ja tuulisähkön muodossa.”
Korkian palveluksessa on noin 50 energia- ja rahoitusalan asiantuntijaa Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Chilessä. Lisäksi Korkian paikallisissa yhteisyrityksissä Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Ruotsissa, Suomessa, Kreikassa, Italiassa, Chilessä ja Romaniassa työskentelee yksinoikeudella 75 uusiutuvan energian ammattilaista.
Lisätietoja antavat:
Helena Lähteenmäki, Investment Director, Nefco
+358 10 6180 633, helena.lahteenmaki@nefco.int
Pauli Mäenpää, konsernin toimitusjohtaja, Korkia
+358 50 5507 121, pauli.maenpaa@korkia.fi
Korkia
Korkia on energiamurroksen kiihdyttäjä. Olemme hankekehittäjien, omistajien ja sijoittajien ensisijainen kumppani läpi arvoketjun. Missiomme on tuottaa vihreitä megawatteja energiamarkkinoille, jotta tulevat sukupolvet saisivat elää taloudellisesti ja ekologisesti kestävässä maailmassa. Kehitämme voimalaitosmittakaavan uusiutuva energiaa ja energiavarastointia yhdessä hankekehittäjien kanssa kaikkialla maailmassa. Parhaillaan meillä on toimintaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa – mutta tämä on vasta alkua.